John Galsworthyn Forsytein taru on ollut harvinaisen pitkään luettavana, sen "lomassa" olen lukenut useammankin muun kirjan. Kuitenkin tämän toisen osan aikana lukeminen alkoi sujua nopeammin ja kirja oli suorastaan viihdyttävä. Kirjan kolme osaa on julkaistu vuosina 1906-21, ja se kertoo Forsytein suvun tarinaa 1880-luvulta 1920-luvulle. Kirja vaikuttaa ajankuvaltaan hyvin todenmukaiselta. Siinä kuvataan lähes pelkästään ylemmän keskiluokan elämää ja kaikki muut luokat tai ihmisryhmät ovat enemmän tai vähemmän vähäpätöisiä.

Aloin myös seurata TV:stä teoksen pohjalta vuonna 2002 tehtyä sarjaa. Parin jakson jälkeen olen sen henkilövalinnoista ainakin kahta eri mieltä, sillä Ireneä esittävä Gina McKee ei todellakaan vastaa mielikuvaa kirjassa niin usein kuvaillusta jumalaisen kauniista naisesta, jonka hiukset ovat syksyn lehtien väriset - mielestäni hän on sarjassa pelkästään kuivakka ja kalvakka. Niin on myös Soames Forsytea esittävä Damian Lewis, mutta se kuuluu hänen rooliinsa, Soamesia kuivakampaa romaanihahmoa en yhtäkkia muista.