Richard Wisemanin Minuutissa muutokseen - Mieti hieman, muuta paljon sattui silmiin Positiivarien aamukirjeestä ja vaikutti hyvältä joten hankin sen lainaan.

Kyseessä on jälleen yksi elämäntaito-opas, joka yrittää kattaa kaikki inhimillisen elämän osa-alueet, eikä siten luonnollisestikaan ehdi kuin raapaisemaan mitään niistä. Pikaohjeita on tarjolla runsaasti, muutamia testejä luonteen selvittämiseksi, paljon tutkimustuloksia (erittäin lyhyesti) jne.

Otsikon mukaisesti kirja lienee tarkoitettu ihmisille, jotka kuvittelevat olevansa kiireisiä, niinpä kirjan tahtikin on yhtä kiireinen. Olettaakohan kirjoittaja, että nämä stressaantuneet kiirehtijät eivät pysty tai ehdi omaksumaan mitään laajempia kokonaisuuksia?

Hyvä elämäntaito-opas antaa aina jotain pohdittavaa, myös ahaa-elämyksiä tutuista elämän ilmiöistä, mutta tämä jätti vain sekavan olon. Koska en ole kiireinen, onhan minulla koko elämä aikaa, haluan saada myös tämän tyyppisen lukukokemuksen rauhallisemmin annosteltuna.

Kirja on kyllä hyvin kirjoitettu ja oli mukava lukea, mukana on yllättäviä ja hauskoja kommentteja eli mitenkään kuolemanvakavasti tätä ei ole tehty, se laskettakoon plussaksi.