1246458562_img-d41d8cd98f00b204e9800998eDiana Gabaldonin Muukalainen-sarjan päättävä Lumen ja tuhkan maa oli edelleen yhtä hyvä kuin kaksi vuotta sitten lukiessani sen ensimmäisen kerran hollanniksi. Siihen kului se kesäloma, mutta se kannatti - silloinkin. Olin silloin saanut luettua sarjan muut osat Muukalainen, Sudenkorento, Matkantekijä, Syysrummut ja Tuliristi ja tiesin että viimeisen osan suomennos ilmeistyisi vasta puolen vuoden kuluttua. Vieroitusoireiden välttämiseksi jatko oli saatava käsiin tavalla tai toisella, ja onneksi apua oli saatavissa.

Sarja kokonaisuudessaan on uskomaton saavutus: 6567 sivua mukaansatempaavaa tekstiä, jonka ote ei hellitä missään vaiheessa. Historiallisten tapahtumien keskipisteessä ovat Claire ja Jamie, ihana pari, joiden rakkaus "pysyy ja paranoo" värikkään kohtalon pyörteissä. Myönnettävä on, että tässä tapauksessa sorruin romanttiseen tarinaan ja nautin joka sivusta. Ikävä tulee näitä ihmisiä, ei voi mitään!