Nicholas Gage (Nikola Gatzoyiannis) kertoo oman äitinsä Eleni Gatzoyiannisin tarinan kirjassa Eleni - Kreikkalainen äiti

Kreikan sisällisodan aikana vuonna 1948 Eleni teloitetaan kommunistisissien toimesta. Nikola oli tuolloin yhdeksänvuotias. Sodan loputtua Amerikkaan muuttanut poika ryhtyy toimittajaksi, tavoitteenaan saada selvitettyä mikä johti tuohon järkyttävään tapahtumaan. Hän ryhtyy lopulta päätoimisesti tutkimaan asiaa, tuloksena tämä kirja. Kirjaa varten hän haastatteli lukuisia ihmisiä, kaikki kerrotut tapahtumat perustuvat vähintään kahden henkilön kertomukseen.

Tälläkin hetkellä monessa maassa ympäri maailmaa tapahtuu  näitä samoja asioita - viattomat ihmiset kärsivät eniten kun maiden johtajuudesta taistellaan. Elenin ainoa "rikos" oli omien lastensa toimittaminen turvaan vallatusta kylästä. Itse hän ei päässyt mukaan, ja se koitui hänen kohtalokseen. Vaikka en itse ole tuona aikana vielä elänyt, tuntuu kuitenkin että siitä on kovin vähän aikaa. Eikä ihmiskunta ole sinä aikana ehtinyt oppia mitään.