Edellisen kirjoituksen jälkeen lopetin L:n ja luin alusta loppuun Tosiasioita Suomesta. Nyt on sitten kaikki aikuisten Loet luettu, jäljellä olisi vielä neljä lastenkirjaa. Täytynee turvautua niihin, jos vieroitusoireet tulevat kovin pahoiksi.

Supernaiivi oli Loen ensimmäinen kirja ja teki hänestä suositun, eikä syyttä. Vähän tuli mieleen Sieppari ruispellossa, jonka lukemisesta tosin on jo (herranjestas!) vuosikymmeniä. Nuori mies pohtii olemistaan ja elämää. Kirja on samalla hauska ja vakava, ja lukemisen jälkeen jää hyvä mieli.

1345111746_img-34edd7590f8497d55c6869527

L on uskomaton tarina "pojista", jotka perustavat tutkimusretkikunnan ja lähtevät autiolle Tyynenmeren saarelle todistamaan Loen mielikuvituksellista imigraatioteoriaa. Pojilla on aivan varmasti hauskaa, ja tieteellistä tutkimustakin tehdään, tosin ei kovin kunnianhimoisesti. Kirjassa on kuvia retkeltä, joten ehkä ne jätkät todella teki sen matkan! Toisaalta se on hyvin uskottavaa, juuri sellainen ajatus jonka nuoret miehet voivat saada päähänsä. Jopa vähän kadehdittavaa... Loistava kirja joka tapauksessa.

1351150775_img-d69d82451a15f3a1a8a1da6a5Eniten odotin kirjalta Tosiasioita Suomesta, tottakai, mehän haluamme aina tietää mitä meistä ajatellaan. Tämä kirja oli kirjoitettu aivan eri tyylillä kuin muut, esim. Supernaiivissa käytettiin todella lyhyitä lauseita, kun taas tässä yksi lause saattoi kestää sivukaupalla. Joku oli laskenut että kirjassa oli jopa 300-sanainen lause. Tällainen kirjoitustapa on yksi syy, minkä vuoksi mielestäni Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys on ehkä paras kaikista kirjoista, ja kyllä se tässäkin toimi hyvin. Huvittavaa oli se, että yksi kirjan teemoista oli kaiken virtaaminen - ja teksti kyllä virtasi! Suomalaisena saatoin olla ihan tyytyväinen kirjan Suomi-informaatioon, vaikkakin se oli vähän yllättävää. Tietysti, muutenhan se ei olisi Loen tekstiä.