Kaustisen kirjastossa on meneillään käsityönäyttely, johon pyydettiin yleisöä tuomaan omia töitään esille. Useampikin kaveri kyseli minuakin tuomaan sinne jotain, mutta tuntui hassulta viedä jotain suoraan mallista tehtyjä neuleita, joissa ei ole mitään "omaa". Pähkäilyn jälkeen vein sitten palikkavillatakin (jota ei edelleenkään ole käytetty), koska sen mallia ei suoraan ole otettu mistään, sekä toisena työnä neulotun pitsiliinan, joka näkyy sermin päällä oikealla.

 

 

 

 


Liina on yksi mukavimmista töistä joita olen koskaan tehnyt. Tämä on jo toinen versio, ensimmäisen tein ruskeasta kiiltävästä langasta joskus opiskeluaikana. Kun pari vuotta sitten tuli mieleen, että voisin tehdä saman uudelleen ohuemmasta ja vaaleammasta langasta, mietin hetken mistä löydän kopioidun ohjeen, jota siis oli viimeksi tarvittu joskus viime vuosituhannen 70- ja 80-lukujen vaihteessa. No mutta koska minulla on kaikki aina järjestyksessä, ohje löytyi - todella! - noin kahdessa minuutissa. Kävelin vain kodinhoitohuoneeseen, avasin kaapin ja valitsin pinon. Aika ihmeellistä oikeastaan...

 Kyllä muuten kirjat ja käsityöt ovat kaunis näky yhdessä!